Siirry suoraan sisältöön

Varjo, vaatteet ja voide suojaavat UV-säteilyltä

Tänä keväänä ihmiset ovat ulkoilleet tavallista enemmän. Ulkona liikkuminen onkin hyvä tapa ladata akkuja ja saada vaihtelua kotonaoloon.Kannattaa muistaa, että vaikka sää ei olisi helteisen lämmin, voi aurinko silti polttaa talven jälkeen tottumattoman ihon.

Ulkona oleskellessa kannattaa suojautua UV-säteilyltä. Säteily on voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Pilviselläkin säällä voi palaa, sillä ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan.

– Vain paksu ja yhtenevä pilvipeite vaimentaa UV-säteilyä merkittävästi, Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala korostaa.

UV-indeksi (UVI) ilmoittaa auringon haitallisen UV-säteilyn määrän yhdellä luvulla. Auringolta on syytä suojautua, kun UV-indeksin arvo on 3 tai korkeampi. Suojautumistason 3 ylittäviä UV-indeksejä mitataan Etelä-Suomessa jo maaliskuun lopussa, ja niitä on vielä syyskuun puolivälissä.

– Touko-elokuun kauniina kesäpäivänä arvo 3 ylittyy Etelä-Suomessa kello 10–17, sanoo Kaisa Lakkala.

Vuoden ensimmäiset voimakkaan UV-säteilyn päivät ajoittuvat Suomessa juhannusta edeltävälle kahdelle viikolle. UV-säteily on voimakasta, kun se ylittää arvon 6. Keskikesällä UV-indeksi vaihtelee Etelä-Suomessa pilvettömänä päivänä välillä 5–7 ja Pohjois-Suomessa välillä 4–6.

– Varjo, vaatteet ja voide on helppo muistisääntö auringonsäteilyltä suojautumiseen, kertoo Syöpäjärjestöjen terveysosaston johtaja Juha Heino.

Varjoon kannattaa vetäytyä keskipäivällä. Ihoa suojataan kevyillä väljillä vaatteilla unohtamatta lierihattua ja aurinkolaseja. Aurinkovoidetta kannattaa käyttää ihoalueille, joita vaatteet eivät suojaa.

Ihon palaminen lisää melanoomariskiä

Ihomelanooma on nopeasti yleistyvä syöpä, sen ilmaantuvuus on kasvanut kahden viimeisen viisivuotiskauden välillä noin 20 prosenttia. Ihomelanooman ilmaantuvuus kasvaa selvästi iän myötä ja se on alle 50-vuotiailla naisilla yleisempi kuin miehillä, mutta 50 ikävuoden jälkeen miehillä naisia yleisempi syöpä. Vuonna 2018 sairastui lähes 900 miestä ja hieman alle 800 naista melanoomaan.

Melanooman tärkein riski on UV-säteily, ja riittävällä suojautumisella voitaisiinkin ehkäistä 90-95 prosenttia melanoomatapauksista. Riski sairastua on erityisen suuri herkästi palavilla, vaaleaihoisilla ihmisillä. Myös okasolusyöpään sairastuneiden määrät kasvavat nopeasti.

Pohjanmaan Syöpäyhdistys tarjoaa aurinko-opastusta ja luomitarkastustoimintaa

Pohjanmaan Syöpäyhdistys tarjoaa keväisin aurinko-opastusta mm. kuntien ja seurakuntien ulkotyötekijöille. Ulkotyöntekijät altistuvat UV-säteilylle työssään ja heille aurinkosuojautuminen onkin erittäin tärkeää. Pohjanmaan Syöpäyhdistys tarjoaakin luentoja aurinkosuojautumisesta, jotta ulkotyöntekijät voisivat tehdä työtään turvallisesti. Myös muille työyhteisöille voidaan tarjota koulututusta, jos kiinnostus ja tarve heräävät. Olemme olleet myös erilaisissa hyvinvointitapahtumissa, joissa jaamme väestölle tietoa aurinkosuojautumisesta ja ihosyövistä.

Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen työntekijän voi kutsua myös päiväkoteihin ohjaamaan lapsia ja päiväkotien aikuisia aurinkosuojautumisessa. Lasten kanssa opetellaan aurinkosuojautumista leikin ja sadun kautta ja lapsia opetetaan levittämään aurinkovoidetta itse. Lasten iho on erityisen herkkä auringon UV-säteilylle ja siksi lasten aurinkosuojautuminen on erittäin tärkeää. Myös erilaiset lasten ja nuorten kanssa toimivat yhdistykset ja harrastetoimijat voivat ottaa yhteyttä. Ihosyöpien ennaltaehkäisy alkaa jo lapsuudessa.

Aurinko-opastusta annetaan myös suoraan yksityishenkilöille luomitarkastuskäyntien yhteydessä. Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajat ottavat vastaan luomihuoliasiakkaita yhdistyksen neuvonta-asemilla ja tarkastavat huolestuttavia luomia, tarvittaessa asiakas ohjataan varaamaan aika lääkärin vastaanotolle. Lisäksi maakuntien terveyskeskuksissa järjestetään ns. Luomihuolipäiviä yhteistyössä paikallisten syöpäpotilaskerhojen kanssa. Luomihuolipäivistä tiedotetaan aina paikallisesti ja ajanvaraukset täyttyvät usein hyvin nopeasti.

Lisätietoja Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen aurinko-opastuksesta ja luomitarkastustoiminnasta: Jenni Paloniemi puh. 010 8436 003

 

Tiedote. Julkaistu: 20.05.2020, 13:29
Syöpäjärjestöt