Pohjanmaan Syöpäyhdistys valmistautuu Roosa nauha -kampanjaan haastamalla pohjalaisia liikkumaan
– ja tietysti ostamaan vuoden 2021 nauhan, jonka suunnittelija paljastetaan 23.9
Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja rinta- ja gynekologisten syöpien tutkimukselle Suomessa vuodesta 2003. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja siitä tuetaan syöpätutkimusta yleisemmin. Rintasyövän tutkimus on edelleen ensisijainen kohde. Vuoden 2021 teemana ovat myös suolistosyövät.
Pohjanmaan Syöpäyhdistys on aina kuulunut Suomessa Roosa nauhoja myyvien syöpäjärjestöjen kärkikaartiin.
- Myimme parhaimpina vuosina ennen koronaa reilusti yli 10.000 nauhaa, kertoo syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja ja kampanjapäällikkö Markku Suoranta. Tänäkin vuonna myymme lähes 10.000 nauhaa, lupaa Suoranta. Korona kieltämättä vaikuttanut myyntimääriin ja -mahdollisuuksiin.
Nauhojen myynnin lisäksi haastamme pohjalaisia tänäkin vuonna kokoontumaan ja liikkumaan turvallisesti hyvinvointikävelyjen merkeissä.
Kävelytapahtumalla haluamme tuoda esiin hyvinvoinnin edistämisen näkökulmaa, liikunta on suositeltavaa niin syövän ennaltaehkäisyn kuin hoitojenkin näkökulmasta. Säännöllinen liikunta pienentää syöpäriskiä, ja tutkimusten mukaan riittävän liikunnan, terveellisen ravinnon ja painonhallinnan avulla voidaan ehkäistä vähintään kolmannes yleisimmistä syövistä. Kaikki, lyhytkin liikkuminen parantaa terveyttä. Liikunta vähentää tutkitusti myös syöpähoitojen haittoja, hoitoihin liittyvää väsymystä ja painonnousua sekä parantaa fyysistä kuntoa sekä elämänlaatua. Kuntoutuminen lähtee käyntiin sitä paremmin, mitä nopeammin sairastunut lähtee jo hoitojen aikana liikkeelle.
- Roosa Nauha kävelytapahtumassa tulee esiin myös yhdessä olemisen ja tekemisen hyvinvointia edistävä näkökulma ja mahdollisuus vertaistukeen, kun kävelemässä on muitakin syöpää sairastavia, syövästä toipuneita ja heidän läheisiään, kertoo Syöpäyhdistyksen neuvonta- ja tukipalveluiden koordinattori, sairaanhoitaja Jenni Paloniemi.
Tänä vuonna päätimme haastaa mukaan kaikkia Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen alueen paikallisosastoja ja -kerhoja. Roosa Nauha- hyvinvointikävelyt järjestetään tänä vuonna 23.9 ainakin Vaasassa, Pietarsaaressa, Kokkolassa, Mustasaaressa, Ähtärissä, Närpiössä ja Vöyrillä ja 27.9 Roosa Nauha Kävely järjestetään Seinäjoella, lisätietoja näistä löytyy Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen verkkosivuilta ja some-kanavilta.
Itse nauhoja voi ostaa tapahtumistamme ja osastoidemme tapahtumissa. Niitä myyvät myös K- ja S-kaupat sekä Lindexin myymälät, mutta ostamalla paikalliselta Syöpäyhdistykseltä tuet paikallista toimintaa ja palvelua syöpäpotilaalle.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Markku Suoranta, puh. 0500 560 151, markku.suoranta@botniacancer.fi