Pohjanmaan Syöpäyhdistys edistää nikotiinittomuutta ja on mukana Maailman tupakattomassa päivässä 31.5
Nuorten nikotiinittomuuden edistäminen Pohjanmaan Syöpäyhdistyksessä
Lasten ja nuorten nikotiinittomuuteen tulisi panostaa ja eri keinoin ennaltaehkäistä nikotiinituotteiden käytön aloittamista. Tukea ja opastusta tulisi olla saatavilla nuorille nikotiinituotteista irtautumisesta myös heidän lähiympäristönsä aikuisilta. Olisi hyvä pysähtyä miettimään onko ympäristö, jossa lapset ja nuoret elävät, harrastavat tai opiskelevat, nikotiinittomuuteen kannustava? Mitäpä jos eri yhteisöissä lähtisimme muuttamaan toimintaympäristöä ja normeja, enemmän nikotiinittomuutta tukevaan malliin.
Syöpäjärjestöt ovat kehittäneet juuri tällaisia toimintamalleja tukemaan nikotiinittomuutta erilaisiin nuorten toimintaympäristöihin. Näitä toimintamalleja on tarjolla nuorisotyöhön ja ammattikouluun tukemaan nikotiinittomuutta, sekä urheiluseuratoimintaan tukemaan nuuskattomuutta. Pohjanmaan syöpäyhdistys tarjoaa tukea mallien käyttöönottoon Pohjamaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
Tarjoamme myös muita ennaltaehkäisevän nikotiinityön-palveluita alueellamme eri kohderyhmille, joten nyt on aika panostaa hyvinvointiin ja ottaa lähellä tarjottavat palvelut käyttöön!
NIKOTIINITTOMUUS TYÖ
- Nikotiiniton nuorisotyö-toimintamalli
- Nuuskaton urheilu-toimintamalli
- Nikotiiniton amis-toimintamalli
- Luennot nikotiinista; oppilaitokset, vanhempainillat
- Yritysten nikotiinista irti-ryhmät
- Yksilöohjaus nikotiinittomuuteen
- Tapahtumat, teemapäivät ja luennot
Lisätietoa nikotiinittomuus toimintamalleista ja palveluista:
Terveyden edistämisen työn asiantuntija, terveydenhoitaja Lea Vinkanharju puh. 010 843 6003
Maailman tupakaton päivä näkyy Pohjanmaan kunnissa – ”Meillä jokaisella on joku, jota kannustaa tupakoinnin lopettamisessa”
”Tupakoinnin tai nuuskan käytön lopettaminen suojaa terveyshaitoilta ja säästää rahaa,” toteaa keuhkosairauksien ylilääkäri Maija Räsänen Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirastosta. Räsänen korostaa, että tupakointi on monella tavalla terveysriski. ”Tupakointi ei aiheuta yksistään keuhkosyöpää vaan lisää monien muiden syöpien riskiä, sydän- ja verisuonisairauksia ja keuhkoahtaumatautia. Yhä enemmän on tietoa nuuskan vaikutuksesta sydän- ja verisuonisairauksiin.” Räsänen kertoo, että asiakas kokee usein häpeää tupakoinnistaan, ajatellen, että oireet ovat itse aiheutettuja eikä hakeudu tutkimuksiin ja hoitoon siksi ajoissa. Apua on saatavissa ja oireet hoidettavissa mitä aiemmin pääsee hoitoon. Joka toinen tupakoiva haluaisi lopettaa. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n aluekoordinaattori Miia Hietaniemi rohkaisee hakemaan tukea lopettamiseen: ”Tätä varten voi varata ajan erikseen terveydenhuollosta. Liian usein yritetään lopettamista yksin. Tupakasta vieroitukseen on olemassa valtavasti asiantuntijuutta, jota kannattaa hyödyntää.”
Nikotiinittomuusteemaviikko Pohjanmaalla
Maailman tupakattoman päivän merkeissä vietetään Pohjanmaan kunnissa 31.5.–6.6.2021 nikotiinittomuusviikkoa. Verkosto on haastanut mukaan kirjastoja, oppilaitoksia, sosiaali- ja terveyspalveluja, järjestöjä ja yrityksiä, mm. kuntosaleja. Teemaviikko edistää nikotiinittomuutta, kannustaa ihmisiä lopettamaan terveydelle haitallisten nikotiinituotteiden käytön ja antaa tietoa käytön lopettamisen tukipalveluista. Nikotiinittomuuteen kannustava teemaviikko koskettaa kaikkia. Vaikka itse ei käyttäisikään nikotiinituotteita, meillä jokaisella on joku, jota kannustaa nikotiinittomuuteen. Kampanjamateriaalina käytössä on Suomen ASH:n tekemät kuvat, joita teemaviikkoon osallistuvat tahot (esim. kunnat) jakavat sosiaalisen median kanavissaan. Kirjastoja on kannustettu kokoamaan aiheeseen liittyviä teemapöytiä kyseisen viikon aikana. Teemapöydässä on tietoa tupakkatuotteista, niiden historiasta, käytön syistä ja haitoista sekä vinkkejä tupakkatuotteiden käytön ennaltaehkäisyyn ja tietoa käytön lopettamisen mahdollisuuksista.
Tukea ja tietoa haitallisten nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen saa kuntien terveysasemilta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta, työterveyshuollosta tai ikäneuvolasta ajanvarauksen kautta. Myös yhdistykset tarjoavat tukea nikotiinivieroitukseen. Pohjanmaan Syöpäyhdistykseltä yritykset voivat tilata nikotiinivieroitusryhmä-toimintaa omalle työpaikalle tai etänä ja vieroitustukea tarvitsevat voivat tulla myös yksilövastaanotolle. ”On hienoa, että alueen yritykset ovat lähteneet tukemaan henkilöstönsä terveyttä ja hyvinvointia tarjoamalla apua nikotiinivieroitukseen ”, kertoo Lea Vinkanharju Pohjanmaan Syöpäyhdistyksestä. ”Syöpäjärjestöt ovat kehittäneet myös uuden Erovirasto-sovelluksen, joka on loistava apu nuorille ja nuorille aikuisille tupakan ja nuuskan käytön lopettamisen tukeen,” toteaa Vinkanharju.
Fressis.fi ja Buenotalk.fi -sivustoilta nuoret saavat tietoa nikotiinista ja hyviä vinkkejä lopettamiseen.
Hengitysliitto jakaa tietoa ja tukea stumppi.fi -verkkosivuilla. Maksuton neuvontapuhelin 0800 148 484 palvelee suomenkielellä. Savuton kunta -ohjelma järjestää järjestöyhteistyössä tupakastavieroitusryhmiä, joita toteutuu toisinaan myös verkkokursseina 28paivaailman.fi. ”Mahdollisuuksia on monia. Soita tai surffaa palveluihin vaikka jo tänään!”, vinkkaa Merja Huttunen-Metsi Vaasan kaupungin terveydenedistämisyksiköstä.