Siirry suoraan sisältöön

Aurinkosuojautumisen aika on alkanut

Kevät ja kohta kesäkin on täällä. Tähän aikaan liittyy se ihana valo – aurinko, josta meidän tulee aina nauttia harkiten. Syöpäyhdistyksemme kantaa huolta lisääntyvistä ihosyövistä ja siksi muistutamme nyt asiasta:

Aurinkosuojautumisen aika on alkanut – viimeistään nyt.

Auringosta tulevaa ultraviolettisäteilyä eli UV-säteilyä vastaan parhaan suojan antavat varjo, vaate ja voide.  UV-säteilyltä on syytä suojautua, kun UV-indeksiluku on 3 tai suurempi. Suomessa Uv-säteily on voimakkaimmillaan kesäisin klo 10-17. Pilvinenkään sää ei suojaa UV-säteilyltä, jopa 90% säteilystä voi läpäistä ohuen pilven. Uv-indeksin voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta UVI-ennuste – Ilmatieteen laitos.

Iho ei unohda saamaansa UV-säteilyä, vaan säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajan. Siksi on syytä välttää UV-säteilyä tai suojautua siltä myös silloin kun välitöntä palamisvaaraa ei ole. Erityisesti lasten ja nuorten suojautuminen on tärkeää. Ihon lisäksi silmät ovat herkät UV-säteilylle.

 

Aurinkosuojautumisen muistilista

  1. Vetäydyn varjoon
  2. Suojaudun vaatteilla ja käytän hattua
  3. Käytän aurinkovoidetta, suojakerroin vähintään 30
  4. Suojaan silmäni aurinkolaseilla
  5. Vältä kesäisin auringossa oleskelua keskipäivän kuumimpaan aikaan

Kuva: Aurinko – Ilman syöpää (ilmansyopaa.fi)

 

Pohjanmaan syöpäyhdistykseltä aurinkoterveyttä edistävää tietoa

Pohjanmaan Syöpäyhdistys tarjoaa monipuolisesti tietoa aurinkosuojautumisesta eri kohderyhmille:

Aurinkosuojautuminen korostuu etenkin ulkotyöntekijöillä, koska he altistuvat runsaalle UV-säteilylle omassa työssään. Ulkotyöntekijän auringonvalosta saama UV-säteilyannos on 2-3 kertaa suurempi, kuin sisätyöntekijän. Syöpäyhdistys tarjoaa aurinko-opastusta kaupunkien, kuntien ja seurakuntien ulkotyöntekijöille, myös etäyhteydellä toteutettava koulutus on mahdollista.

Lasten aurinkosuojautuminen olisi tärkeää huomioida päiväkodeissa. Meiltä voi pyytää lapsille aurinkosuojautumis-ohjausta, jossa lapsille tuodaan sadun ja toiminnallisen tekemisen kautta tietoa auringolta suojautumisesta. Lapsille kannattaa opettaa auringolta suojautuminen jo pienenä niin, että varjossa oleskelusta, peittävästä vaatetuksesta ja aurinkolaseista, sekä aurinkorasvan levittämisestä tulee normaali tapa. Päiväkotien henkilökunnalle tarjoamme myös koulutusta, miten aurinkosuojautumista tulisi huomioida päiväkotiympäristössä.

Luomitarkastustoiminta toimii ympäri vuoden ajanvarauksella Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan toimipisteissä. Ajanvarauksen voi tehdä nettiajanvarauksella tai soittamalla toimipisteeseen. Tarkastukseen tuleva henkilö saa aina myös aurinkosuojautumistietoa. Maakuntien terveyskeskuksissa järjestettävät luomipäivät ovat olleet tauolla koronan vuoksi, mutta toimintaa on tarkoitus jatkaa syksyllä, mikäli tilanne sen sallii.

 

Lisätietoa aurinko-opastus toiminnasta:

Terveyden edistämisen työn asiantuntija, terveydenhoitaja Lea Vinkanharju puh. 010 843 6003

 

Lähteet: Syöpäjärjestöjen aurinkotiedote 12.5.2021

UV-säteilykausi on käynnissä, muista suojata ihosi | Syöpäjärjestöt (syopajarjestot.fi)