Syöpäpotilaiden kannattaa ottaa koronarokotus
Syöpäjärjestöt suosittelevat, että syöpäpotilaat ottaisivat koronarokotteen
Ikä on merkittävin vakavan koronavirustaudin riskitekijä. Tämän lisäksi monet sairaudet lisäävät vakavan koronataudin riskiä, ja syöpä on näistä yksi.
Aktiivisissa hoidoissa olevat syöpäpotilaat kuuluvat ensimmäisenä rokotettavaan riskiryhmään, koska syöpä luokitellaan erittäin voimakkaasti vaikealle koronavirustaudille altistavaksi sairaudeksi.
Tämän ryhmän rokotukset alkavat heti kun yli 70-vuotiaat on saatu rokotettua, tämänhetkisen arvion mukaan huhtikuun alussa. Yli 70-vuotiaat syöpäpotilaat saavat siis rokotteen ikänsä takia jo aiemmin.
”Syöpäpotilaiden kannattaa ottaa koronarokote, koska tutkimuksissa on todettu, että heillä kuolleisuus koronatautiin on selvästi suurempi kuin muilla,” painottaa Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen.
THL:n tietojen mukaan suomalaisilla 20–69-vuotiailla syöpäpotilailla, jotka sairastuivat koronaan kuoleman riski oli hematologisissa syöpätapauksissa kaksinkertainen ja muissa syövissä yli viisinkertainen verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut syöpää.
Ensiksi rokotettavaan syöpäpotilaitten riskiryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on immuunijärjestelmän toimintaa voimakkaasti heikentävä syöpä (esimerkiksi osa leukemioista ja lymfoomista) tai parhaillaan meneillään oleva syövän hoito, joka heikentää voimakkaasti immuunipuolustusta. Ryhmään kuuluvat myös henkilöt, jotka saavat immuunipuolustusta heikentävää syövän lääkehoitoa syöpätautia jarruttavassa tai palliatiivisessa tarkoituksessa tai joiden vakavasti immuniteettia heikentävä lääkehoito on lopetettu korkeintaan 6kk sitten.
Ryhmään eivät kuulu henkilöt, joiden syöpä on hoidettu pelkästään kirurgisesti tai jotka saavat immuunipuolustukseen vaikuttamatonta hoitoa, esimerkiksi pelkästään hormonaalista rintasyövän liitännäishoitoa.
Syöpäpotilailla ei ole kuvattu rokotteen ottamisesta aiheutuvia erityisiä riskejä. Suomessa käytäntö on kuitenkin, että immunoterapiaan pidetään yhden kuukauden varoaika.
Rokotusten etenemisvauhti riippuu siitä, miten nopeasti rokotteita saadaan Suomeen. Tarkemman tiedon omasta rokotusajankohdasta saa kotikunnasta.
Lisätiedot:
Pääsihteeri Sakari Karjalainen, 0400 818 910
Viestinnän asiantuntija Maarit Rautio, 040 5491003