Siirry suoraan sisältöön

Pohjanmaan Syöpäyhdistys tulee kylään, nyt vuorossa Kuortane!

Koko Pohjanmaan (Keski-, Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaan) alueella toimiva syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä asiaa ajava ja heitä palveleva Pohjanmaan Syöpäyhdistys ry jalkautuu kiertueelle saavuttaakseen jäsenensä ja asiakkaansa eli syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä paremmin.

  • Järjestämme tiistaina 8.11 klo 18 Kuortaneen kunnantalolla tilaisuuden, jossa kerromme ja keskustelemme siitä, miten alueella asuvat sairastuneet ja heidän läheisensä voivat elää hyvää elämää, syövästä huolimatta, kertoo tilaisuuden järjestäjän, yhdistyksen paikallisosaston Kuortaneen syöpäkerhon puheenjohtaja ja yhdistyksen kokemustoimija Kaija Kiviluoma.

Tilaisuudessa kuullaan alueella pitkään toimineen Syöpäyhdistyksen paikallisosaston ja Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen puheenvuorot sekä asiantuntijapuheenvuoro syövänhoidon tilanteesta Etelä-Pohjanmaalla.

  • Syöpäyhdistyksen väki on nyt liikkeellä ja haluaa tuoda palvelunsa ja toimintansa vielä lähemmäksi pohjalaista, jota syöpään liittyvät asiat mietityttävät, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Suoranta.

Kiertueemme jatkuu kevätkaudella muualla Etelä-Pohjanmaalla nyt saatavien kokemusten pohjalta.

Lisätiedot:

Markku Suoranta Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja puh. 0500 560 151
Kaija Kiviluoma, Kuortaneen Syöpäkerho, puheenjohtaja, puh. 050 587 5352


Pohjanmaan Syöpäyhdistys on vuonna 1956 perustettu potilas- ja terveysjärjestö. Olemme Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö ja osa Syöpäjärjestöjä. Yhdistys toimii Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Tehtävänä on ehkäistä syöpää sekä tukea ja kuntouttaa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään. Haluamme parantaa sairastuneiden ja heidän läheistensä hyvinvointia. Tuemme myös alan tieteellistä tutkimusta.
www.botniacancer.fi