Siirry suoraan sisältöön

Järjestömarkkinat kiertää Etelä-pohjanmaan kuntia, lähde tapamaan Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen väkeä!

 

 

Etelä-Pohjanmaan järjestöt ovat aloittaneet Järjestömarkkina pop-up-tapahtumat kahdeksassa Etelä-Pohjanmaan kunnassa 6-18.5.2019. Tapahtumassa on mahdollisuus tulla tutustumaan järjestöjen tarjoamiin palveluihin ja toimintaan. Pohjanmaan Syöpäyhdistys on mukana kaikissa tapahtumissa. Kiertue alkoi 6.5 Alajärveltä, jossa oli mukavasti väkeä mukana. 7.5 olimme Kauhavalla ja 9.5 Lapualla.

Syöpäyhdistyksestä tapahtumissa ovat mukana neuvontahoitaja Jaana ja terveydenhoitaja Lea Vinkanharju. Paikalliskerhomme edustusta on myös mukana kertomassa omasta toiminnastaan.

Meidän pop-up pisteellä lapset saavat tehdä aurinkoaiheista tehtävää, ja miettiä mitä uimarannalle tai aurinkolomakohteeseen olisi hyvä pakata mukaan. Ja hienosti lapset ovat osanneet ”pakkailla” juuri oikeita aurinkosuojautumis tavaroita mukaan.  Lapsiperheet muistavatkin hyvin aurinkosuojauksen tärkeyden lapsille, mutta aikuistenkin olisi hyvä huomioida oma suojautuminen myös. Hyvä muistisääntö kaikille on varjo, vaate ja voide!

Naiset saavat opastusta rintojen omatarkkailuun opetusrinnan avulla, jota voi itse tunnustella. Rintojen oma tarkkailun tärkeys tiedetään, mutta se monesti saattaa unohtua. Meidän pisteellämme saa mukaan myös omatarkkailuohjeen.

Nikotiinituotteiden käyttäjät voivat täyttää nikotiini- tai nuuskatestiä, ja näin tiedostaa omaa nikotiiniriippuvuutta. Teemme myös häkämittauksia tupakoitsijoille.

Kerromme yhdistyksemme monipuolisesta toiminnasta, joten lähde mukaan Järjestömarkkinoille tutustumaan meihin ja toimintaamme.

 

Tarkat tiedot ja kellonajat löydät linkistä

10.5 Alavus

13.5 Kauhajoki

14.5 Kurikka

16.5 Ilmajoki

18.5 Seinäjoki