Pohjalaiset kuorot tempaisevat isosti Syöpäyhdistyksen hyväksi
Neljä kuoroa, kaksi konserttia: toinen Vaasassa, toinen Kurikassa
Neljä pohjalaista kuoroa The Likat, The Pojat, Vox Luminum sekä JANA (aikaisemmin Jalasjärven naiskuoro) tempaisevat isosti Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen hyväksi järjestämällä kaksi konserttia, toisen Vaasassa 24.5 klo 18 ja toisen Kurikassa 25.5 kello 16. Tapahtumat ovat osa Vaasan Kuorofestivaalien ohjelmaa.
- Haluamme kantaa kortemme kekoon ja auttaa Pohjanmaan Syöpäyhdistystä tukemaan alueemme syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, kiteyttää Vox Luminum -mieslauluyhtyeen liidaaja, diplomi-oopperalaulaja ja hankkeen puuhanaisena toimiva Katariina Korkman.
Mieslauluyhtye Vox Luminum laulaa moniäänisesti ja monipuolisesti kaikkea Paranoidista Finlandia-hymniin. Ohjelmasta löytyy säännöllinen äänenmuodostus ja se satsaa myös kvartettilauluun. Kuorossa opiskellaan eri musiikkigenrejä, joihin haetaan sekä persoonallista sointia että tulkintaa.
JANA säväyttää kolmenkymmenen naisen voimalla ja elämänmakuisella ohjelmistolla. Jalasjärvellä toimiva, vuonna 2007 perustettu kuoro houkuttelee laulajia myös lähikunnista ja tekee aktiivisesti yhteistyötä alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa. Kuoro on viime vuosina keskittynyt erityisesti suomalaisten naissäveltäjien musiikkiin. Kuoroa johtaa laulaja–laulunopettaja Jenni Liikaoja.
Kurikkalaiset The Likat ja The Pojat -kuorot laulavat pääasiassa viihteellistä ohjelmistoa moniäänisesti. Kumpikin kuoro toimii Kurikan kansalaisopiston ja BaddingTones ry:n alaisuudessa. Kuorot esiintyvät sekä erikseen että yhdessä erilaisissa paikallisissa tapahtumissa, mm. Juha Miedon patsaan vappuaaton pipotuksessa. Kuoroja johtaa kurikkalainen rytmimusiikin laulun opettaja Henriikka Warmbold.
- Olemme täysin mykistyneitä jo etukäteen tästä kuorojen hienosta eleestä tarjota upea musiikkielämys sekä mahdollisuus tukea toimintaamme samalla kertaa, kertoo Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Suoranta. Toivotamme kaikki pohjalaiset mukaan näihin upeisiin tapahtumiin.
Ohjelman/Pääsylipun hinta on 10 euroa ja niitä voi ostaa mm.
- Syöpäyhdistyksen Vaasan toimistolta, Alatori 3
- Syöpäyhdistyksen paikallisosastoilta Vaasassa (Rintasyöpänaiset, Kirsti Koski) Kurikassa ja Kauhajoella (Suupohjan osasto, Merja Kuusinen) sekä Jalasjärvellä (Eija Laulaja)
- Veikon kone -myymälöistä Kurikassa ja Kauhajoella sekä tietenkin tapahtumapaikkojen ovelta. Vaasan konsertti järjestetään 24.5 kello 18 Palosaaren kirkossa ja Kurikan konsertti 25.5 kello 16 Kurikan Kampuksella.
Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Markku Suoranta, 0500 560 151, [email protected]
kuoronjohtaja Katariina Korkman, [email protected]
Pohjanmaan Syöpäyhdistys on vuonna 1956 perustettu potilas- ja terveysjärjestö. Olemme Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö ja osa Syöpäjärjestöjä. Yhdistys toimii Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Tehtävänä on ehkäistä syöpää sekä tukea ja kuntouttaa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään. Haluamme parantaa sairastuneiden ja heidän läheistensä hyvinvointia. Tuemme myös alan tieteellistä tutkimusta. Yhdistyksellä on 11500 jäsenntä, satoja koulutettuja vapaaehtoisia sekä 12 työntekijää Vaasassa, Kokkolassa, Seinäjoella, Pietarsaaressa ja Närpiön seudulla. www.botniacancer.fi