Kipupumppua ja saattohoidon tukea Lakeuksille

Pohjanmaan Syöpäyhdistys järjesti Stop Syöpä –keräyksen vuonna 2016. Yhtenä keräyksen kohteena oli saattohoito ja sen tukeminen. Keräys onnistui hyvin kaikilla alueillamme, myös Lapualla. Kiitos siitä vielä kerran keräykseen lahjoittaneille ja vapaaehtoisille kerääjille.

Kesällä päästiin vihdoin sanoista tekoihin Lapuallakin, kun Lapuan terveyskeskukselle hankittiin keräysvaroin kipupumppu helpottamaan saattohoidossa olevien potilaiden elämää ja kivunhoitoa. Lahjoitusta olivat vastaanottamassa (kuvassa vasemmalta) osastonhoitaja Eeva Jylhä sekä ylilääkäri Jari Vihla. Lahjoituksen luovuttivat Lapuan keräyspäällikkö Ritva Rantamäki ja toiminnanjohtaja Markku Suoranta.

Syöpäyhdistys haluaa muutenkin aktivoitua Etelä-Pohjanmaalla saattohoidon tukemisen suhteen. Suunnitelmissa on rakentaa saattohoidon vapaaehtoisten tukihenkilöiden verkosto Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueelle. Tätä varten tarvitaan luonnollisesti vapaaehtoisia, joita koulutetaan ja tuetaan järjestömme valtakunnallisen saattohoidon tukihenkilökonseptin mukaisesti. Keväällä 2018 on tarkoitus järjestää ensimmäiset koulutukset ja sitä varten yhdistys pyytääkin asiasta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Yhteyttä pyydetään ottamaan Seinäjoen neuvonta-asemalla toimivaan neuvontahoitaja Jaana Koskelaan, puh. 050 581 5861 tai jaana.koskela@botniacancer.fi .

 

Lisätietoja asiasta antaa myös Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja.